sunnuntai 23. elokuuta 2009

Savulohipiirakka


Lähde: pastanjauhantaa

Valmis piirakkapohja (esim. Sunnuntai)

300 g kylmäsavulohta
1,5 - 2 purjosipulia
tuoretta tilliä
1 dl juustoraastetta
puolikkaan sitruunan mehu
2 dl kermaa (käytin ruokakermaa 15%)
3 kananmunaa
paistamiseen öljyä
sitruunapippuria

Painele piirakkataikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Paloittele lohi. Halkaise ja pese purjot. Pilko ne ja pehmitä pannulla öljyssä. Kun purjot ovat hieman pehmenneet, lisää pannulle paloiteltu lohi ja silputtu tilli. Hauduta hetki ja lisää sitruunan mehu sekä halutessasi hieman sitruunapippuria. Kaada täyte taikinan päälle. Sekoita kerma ja kananmunat keskenään ja kaada seos vuokaan. Ripota pinnalle juustoraastetta. Paista uunin keskitasossa 200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna piirakan vetäytyä muutamia minuutteja ennen tarjoilua.

Lisäsin itse melko reilusti sitruunapippuria kalan joukkoon ja munamaitoon lisäsin valkopippuria muutaman hyppysellisen. Mehevää, ainakin vieraiden mielestä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suomalainen pulla