tiistai 21. huhtikuuta 2009

Amerikkalaiset pannukakut


Sain Amerikan pannarien reseptin amerikkalaiselta ystävältäni Marialta asuessamme naapuruksina Münchenissä v. 97-98. Jossain vaiheessa resepti meni hukkaan, mutta löysin melkeinpä samanlaisen reseptin netistä. Maku oli ainakin ihan aito, yummy! Ehkäpä tarkistan Marialta vielä oikeankin reseptin.

Lähde: kiravuo.net/pannarit.html
Taikina n. 3:lle
3 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
3-4 rkl sokeria
3-4 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 muna
loraus ruokaöljyä
(lisäsin vielä itse n. tl vaniljasokeria, sopi hyvin)

Maun mukaan taikinaan voi lisätä mustikoita, inkivääriä, eri jauholaatuja (esim. puolet grahamjauhoja), suklaata, puolitettuja banaaneja jne. Itse lisäsin viimeksi vadelmia, valkosuklaata ja osaan maitosuklaata. Ilman lisukkeitakin maistuvat kyllä.

Pannu lämmitetään suht kuumaksi Taikinaa kaadetaan keskelle pannua eikä sitä levitetä mitenkään, tee lätyistä reilun nyrkin kokoisia. Kun kuplat taikinan pinnalla alkavat rikkoutua, käännetään ja annetaan toisen puolen paistua hetki. Pannareiden päälle voi levitettää voita ja tavallista vaahterasiirappia, tai tarjoilla pekonia ja kananmunia tukevasti lisänä..

torstai 16. huhtikuuta 2009

Lohikeitto

Lähde: mtv3.fi/makuja

Tein ensimmäistä kertaa lohikeittoa! Ihan maukasta tuli, mutta ensi kerralla voisi lisätä vaikka porkkanoita mukaan, tai sitten vähän enemmän perunaa. Keiton tekoa helpotti, kun kaupassa poistettiin pyynnöstä lohen nahka.. Joka tapauksessa yllättävän helppotekoinen ruoka, ja vieläpä terveellinen!

5 perunaa
1 sipuli
5–10 valkopippuria
1 laakerinlehti
1 rkl voita (korvasin voimariinin kevytversiolla)
1 l kalalientä
500 g lohta
2 dl kermaa (käytin Becel-ruokakermaa 7%)
tilliä

Kuori perunat ja kuutioi tai lohko ne. Kuori ja pilko sipuli. Laita perunat, sipuli, valkopippurit ja mausteet kattilaan. Kuullota niitä muutama minuutti voissa. Kaada kattilaan kuuma kalaliemi ja keitä, kunnes perunat ovat lähes kypsiä. Irrota lohifileestä nahka ja paloittele lohi kuutioiksi. Lisää kuutiot keittoon ja keitä kunnes kala on kypsää. Lisää kerma ja lämmitä kiehuvaksi, mutta älä enää keitä. Ota kattila liedeltä ja ripottele keiton päälle reilusti silputtua tilliä. Tarjoile paahdetun ruisleivän kanssa.

Puolukkapiirakka / Persikkapiirakka

Lähde: kotikokki.net

Tämä on nopea ja helppo piirakkaresepti, jota olen kokeillut sekä puolukalla että persikalla. Persikka sopi paremmin pääsiäiseen, mutta maku jäi vähän laimeaksi. Suosittelen siis puolukkaversiota tästä ohjeesta!

6 annosta
100g voita (käytin Flora Culinesseä vajaan desin)
1dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1dl grahamjauhoja (käytin kauraleseitä!)
1tl leivinjauhetta
2 munaa (1 pohjaan, 1 täytteeseen)
3-4dl puolukoita (tai persikkapurkki)
200 g kermaviiliä
0.5dl sokeria
1tl vanilliinisokeria

Vaahdota voi ja 1 dl sokeria. Sekoita joukkoon 1 muna. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Levitä voidellun piirakkavuoan (24 cm) pohjalle. Kaada päälle marjat. Sekoita kermaviili, 1 muna, ½ dl sokeria ja vanilliinisokeri keskenään ja kaada marjojen päälle. Jos käytät puolukkasurvosta, liikuttele lusikkaa varovasti täytteessä, jotta kermaviili ja survos sekoittuvat. Paista 200 asteessa 30 min.

Suomalainen pulla